Madonnan uusi albumi
Madonna tapasi aikaisemmin tällä viikolla New Yorkissa levy-yhtiön edustajia. Illallisen merkeissä järjestyneessä tapaamisessa Madonna keskusteli tulevan levynsä julkaisemisesta, erityisesti siitä onko tuleva julkaisuajankohta tämän vuoden puolella vai vasta seuraavana vuonna.
Madonnan itse kerrotaan haluavan julkaista uusi albumi vielä tämän vuoden puolella loka-marraskuussa. Jos albumi julkaistaisiin vielä ennen vuoden loppua, olisi uusi kiertue jo mahdollinen vuoden 2008 kesällä.
Drownedmadonna myös tietää kertoa, että kahdeksan kappaletta uudelle levylle olisi jo miksauksessa ja seuraavan kuun aikana levy-yhtiön pomoille olisi esittää jo kolme valmista uutta biisiä. Uudelle albumille Madonna on tehnyt yhteistyötä Justin Timberlaken, Timbalandin ja Pharrell Williamsin kanssa.
Tulevan albumin odotetaan olevan jälleen jotain uutta Madonnalta. Lähteiden mukaan Live Earth konserttia varten julkaistu “Hey You” kappale ei edusta uuden albumin tyyliä ja on epätodennäköistä että se löytää tiensä levyn kappalelistalle.
Englantilainen lehti The Sun tietää kertoa, että vaikka edellinen vahvasti disco painotteinen Confessions albumi oli maailmanlaajuinen menestys, niin uudella levyllä Madonna haluaa tuoda esille hip-hop tunnelmaa. Täysin hip-hop albumia ei kuitenkaan ole odotettavissa, sillä levyn kerrotaan vain sisältävän kyseisestä genrestä osia, mutta lopputuloksesta odoteteaan Madonnan toistaiseksi kunnianhimoisinta albumia.
Tällä hetkellä kuumin supertuottaja Timbaland on kommentoinut yhteistyötään Madonnan kanssa sanomalla että hän todella pitää siitä mitä tähän mennessä on saatu aikaan.
Kolmikosta Justin on myös antanut julkisuudessa lausuntoja työstään Madonnan kanssa. JT kertoo uuden materiaalin olevan täyteläistä R’n'b tanssittavaa musiikkia joihin Timbaland tekee beatin. Kaikki on kuitenkin vasta demo asteella, mutta pari on työstänyt yhdessä neljästä viiteen kappaletta albumille. Sitä miten moni biisi päätyy lopulliselle levylle ei JT osannut sanoa.
Justinista tehdään kovaa vauhtia “King Of Pop” tittelin perijää. Sen jälkeen kun Michael Jackson ajautui taka-alalle musiikimaailmassa ei kyseisellä tittelillä ole ollut haltijaa, ja kukapa siihen paremmin sopisi kuin Justin Tiberlake. Entisen ‘N Sync poikabändin jäsen on todistanut kykynsä luomalla menestyksekkään soolouran jolle ei ainakaan toistaiseksi tunnu olevan näkyvissä loppua. Tällä hetkellä Justinilla on kultainen sormi musiikiteollisuudessa, kaikki mihin hän koskee tuntuu olevan menestys.
Se että Madonna on valinnut Justinin mukaan uudelle levylleen on jälleen yksi merkki siitä että uusi “King Of Pop” myös tulee jatkossa olemaan uuden tittelinsä veroinen.


Tuo ärsyttää niin paljon että otta ihan vihasta…
Että muka Justin Timberlake olisi ottamassa MICHAEL JACKSONIN paikan..
No ei todellakaan ole!!
Kun kerran MICHAEL JACKSON on kerran nimitetty “KING OF POP”niin sitä se myös on nyt ja ikuisesti!!
Ne on sen todellisia faneja jotka uskovat Michaeliin <3 ja se vaikka Michael Jackson on ollut joitaki vuosia pois niin kukaan ei oo viemässä kyl sen paikkaa!!
Ja jos ette sattumoisin tiedä niin se on tulossa paikallensa/lavoille takaisin!! Se on jo muuttanut takasin ja alottaa uransa uudestaan!! Michaelilta on tulossa jo uus levyki tulee vissiin “ulos” tämän vuojen lopulla!! Michael on KING OF POP nyt ja aina ja se tulee takasin
Ja viel yks juttu..
Se ei ole pedofiili se on vain median ja muitten rahan ahneitten tekosia!!
Kiitos kommentista, mutta koitappa rauhoittua hiukan Ansukka.
Michael on ollut ja on nähtävästi vielä ainakin jonkin aikaa poissa musiikin nykypäivän kärjestä. Eri asia on sitten jos ja kun joskus hän jotain saa taas aikaiseksi palaako hän sinne uudeleen.
Ja mikäli pop-maailma tarvitsee kuninkaansa on Justin siihen oiva vaihtoehto. Populaarikulttuurissa kuningas voi olla kuningas vain sen aikaa kun hän menestyy ja nauttii suuren yleisön suosiota. Tällä hetkellä Michaelista ei voi niin sanoa.
En väittänytkään kirjoituksessani Michaelin olevan pedofiili, enkä näe kenenkään muunkaan täällä niin väittävän.
hei! ansukka puhuuasiaaa .. xstaticprocess on ihan hiljaa vain ja miettii tosi asioita .hmm kuka tai ketä voisin sanoa legendaksi?? hmm ketäköhän legenda=michael jackson hei faktat pöytään , kaikkien aikojen myydyin albumi !
timberlaken pellekö pitäisi kutsua kuingaaks?? millä perusteella mitä on saanu aikaan kaikki samoja paskoja matkioita, usher ynm. hell nou?? hän edelleen nauttii suosiostaan ,,hmm. hänel on faneja!
hmm.. eikö meriittiä ole kylliksi vai hä?? mene itse tekemään albumi ja myy eniten koko maailmas ja tule sitten vinkumaan !!! siinä näkee taas legandat unohdetaaan täysin !
teot puhuvat puolestaan , nykyajan pop muusikot eivät saa tekoja aikaan puheita vain!toi sun justin hämää mua!! ja hei se on kärjessä koko ajan jätkä puhuuu paskaa…! näytä mulle yksi pop musiikin tämän päivän ns. tähdeistä joka menee yli michelin parhaimpien aikojen!
Okei, Thriller on maailman myydyin albumi, mutta sen jälkeen jokainen Michaelin julkaisema albumi onkin myynyt aina edellistä hieman vähemmän. Vaikkakin ovatkin myyneet miljoonia ei Michael ole onnistunut toista Thrillerin veroista tekemään. Siksi Thriller varmaan pitikin julkaista uudelleen
Ja muutenkin Jackson on julkaissut viime vuosikymmenenä enemmän hittikokoelmia ja uudelleenjulkaisuja kuin ihka uutta materiaalia (HIStory , Number Ones, Essential Michael Jackson, The Ultimate Collection, Visionary Box).
Kuten itse sanoit “michaelin parhaimpien aikojen“.
En olekkaan väittänyt etteikö Michael musiikillisilla saavutuksillaan olisi kaiken kunnioituksen ansainnut. Mutta missä on Michael nyt?
Ensinnäkin:Justin luulee itsestään liikoja ja nöyryys on kaukana. Luulee vielä olevansa hyvännäköinen ja oikeasti minun mielestä erittäin “etova”. Michael Jackson aloitti uransa jo 5-vuotiaana, ja aikoo aloittaa taas. Se tietää 45 vuoden musiikkiuraa, Justinin musiikkiura? ilmeisimmin lyhyempi. Michaelilla on myöskin hallussaan maailman myydyin levy ja kaikki mahdolliset musiikkipalkinnot. Justinilla ei ole. Michael on kehittänyt koko ikänsä omaperäisiä ja upeita tanssiliikkeitään, joita Justin kopioi. Yhdessäkin videossa Justin tekee melkein saman liikkeen. Michael nimettiin Popin kuninkaaksi jo niin kauan sitten, ettei tätä voi häneltä pois ottaa. Michael Jackson on aivan eri luokkaa kuin Justin Timberlake. Koko maailma tietää nimen “Michael Jackson”, jopa vanhat ihmiset. Mutta ehkä noin 60% tietää Justinin nimen.