Arkisto kohteelle tammikuu 2009
On sanomattakin selvää, että Madonnan konsertti on juhlaa pimeälle lippukaupalle. Live Nation on asettanut Madonnan konserttiin kuuden lipun ostorajoituksen henkilöä kohden, mikä on nykypäivänä aika pieni rajoitus. Muun muassa Metallican kesäkuiseen konserttiin asetettiin kahden lipun ostorajoitus, ja trokarit myivät lippuja lähes heti niiden tultua myyntiin tähtitieteellisillä summilla. Madonnan konsertin lippuhinnat ovat suhteellisen korkeat, halvimmillaan lipun [ LUE LISÄÄ ]
Uskomatonta mutta totta, Madonna tulee vihdoin Suomeen. Viime syksynä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa yli kaksi miljoonaa katsojaa saanut Sticky and Sweet -tour saa jatkoa 16 Euroopan konsertilla, joista yksi tuo popin kuningattaren vihdoin Suomeen. Vuosikymmenten uran jälkeen Madonna on ottanut ohjelmaansa myös alkuaikojen hittejä, mutta ainakin toistaiseksi kiertueella on kuultu Madonnan legendaarisen Like a Virgin [ LUE LISÄÄ ]
Madonna tuo Helsinkiin elokuussa todellisen jättishow’n. Madonna jos joku on se artisti jota tänne on odotettu. Konserttijärjestäjä Live Nationin Finlandin pääpromoottori Risto Juvonen on yrittänyt saada Madonnan Suomeen usein turhaan. - Kyllä sitä on yritetty eri vuosina, varmaan kymmenen kertaa. Siinä on ollut ongelmana se, että Madonnan kiertue ei ole osunut tänne päin maailmaa. Nyt [ LUE LISÄÄ ]
Popin superkuningatar Madonna saapuu Suomeen pitkän odotuksen jälkeen. Ja se myös maksaa. Kovin halvalla Madonnan massiivista Sticky & Sweet -kiertuetta ei ole saatu Suomeen ja kulut on katettava lipputuloilla. Madonnan lippujen hinnat ovat aika suolaiset, halvimmillaan naista pääsee katsomaan pulittamalla 99 euroa. Kallein lippu maksaa 20 euroa enemmän eli 119 euroa. Lippuja myydään kolmessa eri [ LUE LISÄÄ ]
Madonnan Helsingin-konsertin järjestäjä varoittaa ostamasta lippuja piraattisivustolta. Kansainväliseltä lipunmyyntisivustolta vaikuttava hollantilainen nettisaitti mainostaa jo myyvänsä lippuja Madonnan elokuiseen Helsingin-konserttiin, vaikka virallisesti liput tulevat myyntiin vasta 9. helmikuuta. Konsertin järjestäjä Live Nation varoittaa, että kyseessä on piraattisivusto, johon ei ole luottamista. - Mitään fyysisiä lippuja ei ole vielä myynnissä, promootiopäällikkö Maritta Kettunen vakuuttaa. - Liput myydään [ LUE LISÄÄ ]
30.1.2009 11:31 Megatähti Madonna on vahvistunut Helsingin Jätkäsaaren (Länsisatama) megakonsertin esiintyjäksi. Odotettu konsertti toteutuu torstaina 6. elokuuta. Liput tulevat myyntiin maanantaina 9. helmikuuta Lippupisteessä. Odotettavissa olevan ennätyskysynnän vuoksi ostorajoitukseksi on asetettu 6 lippua per asiakas. Jätkäsaareen mahtuu 80 000 henkeä. Madonnan konsertti Jätkäsaaressa on jatkoa viime vuonna alkaneelle uskomattoman menestyksekkäälle ”Sticky & Sweet” -kiertueelle, joka [ LUE LISÄÄ ]
Viihdemaailman supertähden Madonnan ensimmäinen Suomen-konsertti on varmistunut. Kauppalehden tietojen mukaan konsertin järjestäjä Live Nation julkistaa tiedon perjantaina ja liput tulevat myyntiin ensi viikolla. Madonna esiintyy Helsingin Jätkäsaaressa tiettävästi elokuun toisella viikolla. Live Nation on vuokrannut 80 000 katsojaa vetävän Jätkäsaaren Helsingin kaupungilta ensi kesäksi. Vielä ei ole tietoa siitä, järjestetäänkö alueella muita tapahtumia. Madonnan Sticky [ LUE LISÄÄ ]
Madonna konsertoi ensi kesänä Euroopassa. Madonnan virallisilla nettisivuilla www.madonna.com kerrotaan, että hänen viime vuonna toteuttamansa Sticky & Sweet -kiertueensa nähdään eurooppalaisissa kaupungeissa, joissa kiertue ei edellisellä kerralla käynyt. Madonnan virallisten nettisivujen mukaan Euroopan-kiertueen aikataulu julkaistaistaan vielä myöhemmin tällä viikolla. Huhujen mukaan yhtenä konserttipaikkana olisi Helsinki. Madonnan esiintymisestä Suomessa on huhuttu siitä lähtien, kun tähden fanisivustolle [ LUE LISÄÄ ]
Suomeenkin mahdollisesti kesällä saapuva Madonna nousi Los Angeles Timesin listaykköseksi parhaiten ansaitsevien artistien listalla viime vuoden osalta. Lehti laski yhteen taiteilijoiden konserttilipuista sekä levymyynnistä ja digitaalisesta kaupasta (siis Pohjois-Amerikan osalta) saadut tulot ja sai aikaiseksi seuraavan kymmenen kärjen: 1. Madonna (120,1 miljoonaa dollaria) 2. Celine Dion (106,8 ) 3. Kenny Chesney (95,7) 4. Eagles (90,7) [ LUE LISÄÄ ]
Podcasthakemisto tarjoaa: Rock-musiikin alalla aikaa kestävät kiintotähdet ovat yleisiäkin, mutta pop-musiikin vaihtuvassa ja uutuusarvoa janoavassa kentässä on nämä kestoilmiöt harvinaisempia. Yksi vuosikymmenestä toiseen suosion huipulla ratsastava hahmo on Madonna. Mikä onkaan Madonnan avain kestävään suosioon ja miten hän vaikuttaa niin musiikillaan kuin liiketoiminnallaan pop-musiikin kenttään kokonaisvaltaisesti? Panelistit: Henrik Anttonen, Jukka Haarma, Pekka Laine ja Antti [ LUE LISÄÄ ]
Nightwish – Sleepwalker – Euroviisut 2000 Katsojaäänestyksessä vuoden 2000 karsinnoissa ylivoimaiseksi ykköseksi noussut Nightwishin “Sleepwalker” putosi ammattilaisraadin antamien pisteiden takia voittajan paikalta. Kun yleisöäänestyksessä ykköseksi sijoittuneen Nightwishin pisteet laskettiin ammatilaisten äänten kanssa yhteen, niin voittajaksi nousi Nina Åström kappaleella “A Little Bit”. Ai kuka Nina? Kaikenlaiset ammattilaisraadit eivät vain kuulu Euroviisuihin. Piste[ LUE LISÄÄ ]
Popkuningatar Madonna saattaa esiintyä ensi kesänä Suomessa. Ilta-Sanomien mukaan on erittäin todennäköistä, että Helsingin Jätkäsaaressa elokuussa pidettävän suurkonsertin pääesiintyjä on poptähti Madonna. Konsertin ajankohdaksi on varattu 1. elokuuta. Vain artistin nimi puuttuu. Jätkäsaarta luonnehditaan täydelliseksi paikaksi suuren yleisötapahtuman järjestämiseen. Keskusta on lähellä, liikenneyhteydet toimivat ja mahtava merinäköala tarjoavat huimat puitteet jättikonsertille. Myöskään meluhaitoista ei ole [ LUE LISÄÄ ]
Popmaailman suurimpiin lukeutuvan Madonnan turvatoimia on kiristetty huomattavasti, kun hän sai tietää muslimiterroristien uhkauksista. Niissä uhataan sekä poptähden että tämän perheen turvallisuutta. Juutalaisperäistä Kabbala-uskontoa avoimesti ihannoiva ja markkinoiva supertähti on julkisesti ilmaissut tukevansa Israelia ja vieraillutkin maassa useita kertoja. Gazan tilanteen takia muslimiterroristit ovat nyt ottaneet popparin maalitaulukseen. - Jossain tuolla näyttäisi olevan äärimuslimeja, jotka [ LUE LISÄÄ ]
Madonna taistelee ikääntymistä ja fyysistä vanhenemista vastaan monin keinoin. Uutteran bodauksen ja säntillisen ruokavalion avulla Madonnan uskotaan karistaneen ulkonäöstään toistakymmentä vuotta. Toinen mokoma on haussa lohea sisältävän dieetin ja lohesta saadun öljyn avulla. Madonnan veli Christopher Ciccone heitti viime vuonna kylmää vettä kaikkien niskaan, kun väitti siskon käyneen kasvojen kohennusleikkauksessa kerran jos toisenkin. - Hän [ LUE LISÄÄ ]
Madonna oli Pohjois-Amerikan konserttikiertueilla parhaiten ansainnut artisti vuonna 2008. Popin supertähden Sticky & Sweet -kiertue tuotti 105 miljoonan dollarin (83 miljoonan euron) pääsylipputulot. Toiseksi eniten Yhdysvaltain ja Kanadan konserttimarkkinoilla tienasi kanadalainen Celine Dion. Hänen konserttinsa tuottivat vuonna 2008 yhteensä 94 miljoonaa dollaria. Kolmossijan vei konkaribändi The Eagles. Länsirannikon Kotkat ansaitsivat Pohjois-Amerikan rundillaan yhteensä runsaat 73 [ LUE LISÄÄ ]
Get every new post delivered to your Inbox.