Arkisto kohteelle toukokuu 2009
Ainakin vielä tänään oli Madonnan elokuun Helsingin konserttiin myynnissä lippuja lippupisteen nettipalvelun välityksellä. Myös aiemmin hurjiinkin hintoihin yltäneitä lippuja on nyt myynnissä eri www sivustoilla normaaliin hintaan. Kysyntä on tällä hetkellä pienempää kuin tarjonta[ LUE LISÄÄ ]
Ja sitten tietysti jatkossa on melkein koko Euroopan ennakkosuosikki poika. Norjan Alex. Kaikkien vedonlyöjien suosikki ja jokaisen listan kuin listan kärkipäähän etukäteen sijoittuvan Norjan odotetaan korjaavan potin tänä vuonna selkeästi. Jos kuitenkin kuuntelee kaikki finaalissa mukana olevat kappaleet, ei välttämättä Norjan voitto ehkä olekkaan ihan niin varma. Suomi voittaa. Norway – Alexander Rybak – Fairytale[ LUE LISÄÄ ]
Myös Viron edustaja pääsi jatkoon semifinaalista ja siitä ei voi oikeastaan olla eri mieltä. Kerrassaan loistava kappale, esitys ja laulaja. Viro – Urban Symphony – Randajad[ LUE LISÄÄ ]
Popin megatähtigalaksi Madonnan huhutaan vievän toyboynsa Jesus Luzin vihille ensi viikonloppuna. Aivan papin aamenta Madonna ja Jesus eivät silti saa, vaan heidät vihitään Madonnan kannattaman Kabbalah-lahkon seremonioiden mukaan, kertoo Jesusin isä. - Hän on hyvin onnellinen ja tämä seremonia vain vahvistaa sen, kertoo lelupojan ylpeä isä Luiz Heitor Pinto da Luz brasilialaiselle Brazil’s Quem -lehdelle. [ LUE LISÄÄ ]
Tänäkään vuonna Ukraina ei pettänyt, vaan erottui muiden kilapailijoiden joukosta näyttävällä lava showlla ja seksikkäällä pimulla. Tätä euroviisut on sisällöltään nykyään yhä enemmän ja enemmän. Itse kilpakappale sinänsä on aika mitään sanomaton renkutus, mutta kun pistetään rahaa palamaan ja laitetaan koko touhu näyttämään vaan hyvältä. Niin läpi menee. Mutta tällaista sen kuuluukin olla, ainakin osittain. [ LUE LISÄÄ ]
Ennätyksellisen kysynnän johdosta megatähti Madonnan konserttiin Helsingin Jätkäsaaren (Länsisatama) tulee lisää lippuja myyntiin maanantaina 11. toukokuuta. Madonnan ”Sticky & Sweet” –kiertueen liput myytiin loppuun ennätysajassa niin Lontoossa, Brysselissä, Oslossa, Tallinnassa, Göteborgissa kuin Helsingissäkin. Madonnaa voidaankin pitää kaikkien aikojen menestyneimpänä kiertueartistina. Ennennäkemättömän kysynnän vuoksi artistiorganisaatio antoi luvan lisälippujen myyntiin ja näin aiemmin ilman lippua jääneet fanit [ LUE LISÄÄ ]
Ensimmäistä videokuvaa Suomen harjoituksista Moskovasta. Mahtavaa. Finland – Waldo’s People – Lose Control http://www.eurovision.tv[ LUE LISÄÄ ]
Get every new post delivered to your Inbox.