
Madonna esiintyy Pietarissa 2. elokuuta Eremitaasin palatsiaukiolla, joten konsertin puitteet ovat mitä mahtavimmat. Popin kuningatar Madonna mainostelee tulevaa Pietarin keikkaansa niin värikkäästi, että miljoonakaupungin korkeimpiin kuuluvat viskaalit ovat huolissaan.
Madonna on lähestynyt venäläisiä ihailijoitaan online-ääniviestillä, jossa todetaan melkein alkajaisiksi “It´s fucking great”, siis konsertointi, esiintyminen, fanien tapaaminen elokuussa Pietarissa.
Aiemmin motkotettiin, koska konserttipaikaksi hyväksyttiin sikäläinen palatsiaukio. Paikallisessa museossa olevien hauraiden esineiden pelätään särkyvän konsertin aiheuttamasta tärinästä. Madonnan kielenkäyttö tulevan konsertin aikana on sekin aiheuttanut keskustelua. Pietarin palatsinaukion varrella sijaitsee muun muassa maailmankuulu taidemuseo Eremitaasi, jonka johtaja Mihail Piotrovski on toistuvasti vastustanut massiivisten konserttien järjestämistä Palatsinaukiolla.
Pietarissakin on muistaaksemme vuosittain järjestetty suuria sotilasparaateja, joissa tuhansia kiloja painavat tankit, kuljetusautot, ohjukset ovat edenneet letkana pitkin kivetyksiä.
Madonnan keikkaa varten Palatsinaukiolle rakennetaan 50 000 hengen katsomo, jossa on sekä istuma- että seisomapaikkoja. Lippujen hinnat ovat halvimmillaan noin 45 euroa ja kalleimmista lipuista joutuu pulittamaan vajaat 700 euroa.
Madonnan kiroaminen aiheutti skandaalin Pietarissa
Elokuun alussa Pietarissa esiintyvän popkuningatar Madonnan pietarilaisille radiokuuntelijoille suunnattu äänitervehdys on aiheuttanut kaupungissa kohun. Ennen aikojaan internetiin vuotanut audiotervehdys nimittäin sisältää voimakkaan venäjänkielisen kirosanan, venäläisviestimet uutisoivat perjantaina.
Konsertin järjestäjä tilasi Madonnalta ääniraidan, jossa popkuningatar tervehtii pietarilaisia musiikinystäviä ja kehottaa kaupunkilaisia tulemaan konserttiin. Ääniraitaa oli tarkoitus käyttää konsertin mainostarkoituksiin muun muassa Europa Plus –radiokanavalla, pietarilainen verkkolehti MR7.ru uutisoi.
Muun muassa videopalvelu Youtubessa julkaistu Madonnan tervehdys alkaa venäjänkielisellä sanalla ”Ohujenno”, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa: **tun mahtavaa!
Delovoi Peterburg –lehden haastattelema konserttijärjestäjä PMI:n tiedottaja Marianna Ljubina kertoi, että kohua herättänyt ääniraita pääsi vuotamaan internetiin, ennen kuin se sitä ehditty editoida radiokäyttöön.
Youtubessa julkaistu ääniraita oli perjantai-aamupäivään mennessä kerännyt parikymmentä kommenttia, joista suurimmassa osassa suhtaudutaan Madonnan sutkautukseen huumorilla: ”Madonna sytyttää! Tipahdin pöydän alle!!!”, hehkuttaa nimimerkki Vinllga videon kommentointiosuudessa.
Europa Plus radioaseman omistavan yhtiön edustaja Veronika Gorbunova kommentoi Lenizdat.ru –verkkolehdelle, että kyseistä mainosta tullaan todennäköisesti käyttämään radiomainoksissa, mutta ilman kirosanaa. Gorbunova korosti, että Madonna ei sananvalinnallaan halunnut loukata ketään, vaan halusi korostaa innostuneisuuttaan siitä, että pääsee esiintymään venäläisille faneilleen Pietarin Palatsinaukiolla, verkkolehti MR7.ru kirjoittaa perjantaina.
Kaikki pietarilaiset eivät kuitenkaan ole suhtautuneet Madonnan omaperäiseen tervehdykseen huumorilla. Kaupunginvaltuutettu Aleksei Kovalev on tyrmistynyt Madonnan letkautuksesta ja syyttää popkuningatarta Venäjän kulttuuripääkaupungin halventamisesta. MR7.ru:n mukaan Kovalev on jo ehtinyt lähettää asian tiimoilta selvityspyynnön kaupungin pormestarille Valentina Matvienkolle sekä syyttäjäviranomaisille.
Uutinen on poikinut vilkasta keskustelua venäläisissä verkkolehdissä. MR7.ru –verkkolehden kommentoijat löysivät argumentteja sekä Madonnan puolesta, että tätä vastaan:
”Miten tämän valtuutetun (Kovelev) voisi vapauttaa tehtävistään? Eikö hänellä todellakaan ole mitään parempaa tekemistä? Ehkäpä hänestä on vain mukava nähdä nimensä samassa yhteydessä todellisuudessa lahjakkaiden henkilöiden nimien kanssa”, kirjoittaa nimimerkki Vanja.
”Raamatusta nimensä varastanut Madonna edustaa roskakulttuuria pahimmillaan”, nimimerkki Svirepyij puolestaan kuittaa.

Venäläiset on aina niin vanhanaikaisia.