Vuodesta 2012 on tulossa Madonnan faneille juhlavuosi
Madonna esiintyy Super Bowlin väliajalla helmikuussa
Seuraavassa Super Bowlissa on viihdettä niillekin, joita jenkkifutis ei järin paljon kiinnosta: ottelun puoliajalla nimittäin esiintyy Madonna. Super Bowl pelataan 5.2.2012.
Yhdysvaltain suurin urheilutapahtuma, amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan jokavuotinen loppuottelu kerää vuosittain valtavan määrän katsojia, eräiden lähteiden mukaan jopa miljardi ihmistä seuraisi ottelua television välityksellä. Viralliset lukemat liikkunevat 150 miljoonan katsojan tienoilla, mutta tapahtuma on silti valtava spektaakkeli, ja mainosaika Super Bowl-lähetyksissä onkin maailman kalleinta: 30 sekunnin spotin esitys maksaa noin 2 miljoonaa euroa.
Madonnan esitykseen on huhujen mukaan liittymässä myös Cirque de Soleil, “Aurinkosirkus”, joten media valmistautuu huikeaan näytökseen.
Madonnalta uusi levy maaliskuussa
Poptähti Madonna julkaisee uuden levyn viiden vuoden odotuksen jälkeen. Levy on ensimmäinen, jonka hän julkaisee keikkajärjestäjä Live Nationin kanssa yli neljä vuotta sitten tehdyn 120 miljoonan dollarin sopimuksen mukaisesti. Madonnan uusin levy julkaistaan maaliskuun lopulla Universal Music Group’s Interscope Records -merkillä, tiedotti firma torstaina.
Live Nation Entertainment Inc tulee saamaan osan voitoista, mikäli levy myy hyvin. Kyse on Madonnan ensimmäisestä uudesta levystä viiteen vuoteen. Hän antaa maistiaisia jo tammikuun lopulla julkaistavalla Gimme All Your Luvin -singlellä.
Madonna heinäkuussa Suomeen?
Alustavien tietojen mukaan popin supertähti Madonna saapuisi konsertoimaan Suomeen ensi kesänä 4. heinäkuuta 2012. Tuolloin keikkapaikkana olisi Helsingin Olympiastadion. Madonna on lähtemässä maailmankiertueelle ja hänen alustavat keikkapäivänsä päätyivät ennen aikojaan julkisuuteen. Live Nation vahvisti neuvottelevansa supertähden keikasta.
Verkkoon on vuotanut uusi alustava keikkakalenteri, jossa on mukana Helsingin keikka 4. heinäkuuta 2012. Suomen jälkeen seuraavana on konsertti Puolan Varsovassa 7. heinäkuuta ja Hollannin Amsterdamissa 9. heinäkuuta. Madonnan Suomen keikkaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu.


Ei vielä paluuviitteitä.